Tampereelle perustettiin 23.4.2008 Suomen tuhannes Lions-klubi. Lions Club Tampere/Diamonds ry:n tavoitteena on edistää nuorten naisten verkostoitumista ja auttaa sosiaalisen ja ammatillisen verkoston luomisessa ja ylläpitämisessä.

LC Tampere/Diamondsin harrastama hyväntekeväisyystoiminta painottuu pääasiassa paikalliselle tasolle ja sen kohteena ovat ensisijaisesti paikalliset lapset ja nuoret.

Muita klubin tavoitteita on lisätä ja kehittää yhdistystoiminnan ja hallitustyöskentelyn osaamista tekemällä itse ja oppimalla toisilta.

Klubin jäseniä on tällä hetkellä noin 30.  Jäsenet ovat aktiivisia  ja osaavia  nuoria naisia, joista jokainen tuo joukkoonsa oman persoonansa, kontaktinsa ja ammattitaitonsa.

LC Tampere/Diamondsin toiminta perustuu uudistuvaan lionismiin. Klubin toiminnan alkumetrien suurimpia haasteita ovatkin olleet uuden jäsenistön elämäntilanteeseen sopivan toimintamallin ja käytäntöjen luominen.

Arvomme:

-Yhteisö ja ystävyys – Yhdessä tekeminen, kasvaminen ja nauraminen.

– Olemme tukena toisillemme sekä yhteiskunnalle

– Verkostoidumme ja olemme tukiverkkona toisillemme. Voimaannumme yhdessä.

-Toiminnan avoimuus ja ennakkoluulottomuus


IMG_6447

Timantit pohtimassa klubin toimintatapoja ja viihtyvyyttä joulukuun 2015 klubikokouksessa.

 

 

Timantit Match Shown järjestäjinä

 

Timantit vierailemassa LC Tampere Harjun klubikokouksessa 15.4.2014

Timantit vierailemassa LC Tampere Harjun klubikokouksessa 15.4.2014